* Rakkaudesta käsillä tekemiseen *


keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Joulu tekee tuloaan. . .

Tänään on pyörinyt päässä joululaulut. Olen hyräillyt niitä todennäköisesti kanssaihmisten kyllästymiseen asti.

Puodissa oli kiireinen ilta. Asiakas toisensa jälkeen pyyhälsi paikalle paukkupakkaisia uhmaten. Ja mittari tosiaankin näytti lähempää -20 astetta. Urheita asiakkaita!

Kylmää, kylmää, kylmää on. Hyi!

Puodissa on myytävänä nyt muutamia luonnonmukaisia havukransseja. Ystäväni Irma, Irman Pihapuusta, on ne tehnyt.

Ostin kissoille lampaantaljoja, valkoisen ja mustan. Musta meidän kissaperheen mustalle lampaalle. . . Hänen Korkeutensa onkin kovin ihastunut lampaantaljoihin ja oikein piehtaroi niissä.

Kiipeilytelinekin alkaa tulla tutuksi, eikä siis joudu tekemään joulukuusen virkaa. Hänen Korkeutensa on ymmärtänyt, että sieltä korkealta yltää kaikkialle. Kaapin päälle, seinäkellon viisareihin. Hän onkin kuulema tänään muotoillut kellon sekunttiviisarin ihan uuteen uskoon ja koko kellon omaan aikaansa. Sekunttiviisari törröttää 90 asteen kulmassa ulospäin kellosta. Hyvä kiipeilyteline. Vanha kissakin on tehnyt siihen tuttavuutta. Totesi, että sieltä on hyvä tähystää Pikkupirun hyökkäysyrityksiä.






Sitten toisenlaisiin havutunnelmiin. Otin kuvia Puodin joulukuusesta, ja yritin napata kristallitähtien loisteen kuvaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti