* Rakkaudesta käsillä tekemiseen *


maanantai 23. elokuuta 2010

Pajanesittelyilta 26.8. klo 15 -21

Pidämme pajaillan torstaina 26.8. klo 15 - 21. Mulperin Minna on paikalla heti klo 15 ja minäkin ehdin paikalle viimeistään klo 17.

Esittelyssä mm miten monipuolisesti cuttlebugia voi käyttää, sekä korujenteon perustekniikoita. Toivottavasti nähdään! Tervetuloa!


Nostalgiaa

Uusi viikko, uudet kujeet. Vai miten se meneekään?

Olen tehnyt jo aikaisemmin pari korua makeanvedenhelmistä ja kristallista. Joukkoon on pujahtanut myös jokunen lasihelmi.

Ostin eilen nostalgisen taulun, jonka värimaailma viehätti. Ajatuksena olisi, että voisin käyttää sitä kuvausalustana tietyntyyppisille koruille.
Sain tänään valmiiksi jo pidempään mietinnässä olleen helmiäislukkoon perustuvan korun. Ja koru sopiikin kuin nakutettu tuon taulun värimaailmaa. Tässäpä sitten korut 1, 2 ja 3.





Ilma viileni ja syksy on yhtäkkiä tullut. Menossa on elokuun viimeinen kokonainen viikko. Siinäpä se kesä, joka jää muistoihin erityisen lämpimänä kesänä.

Nyt on tullut tehtyä niin hempeitä koruja, joten seuraava projekti onkin sitten jotain ihan muuta. . .








lauantai 21. elokuuta 2010

Afroditen jäljillä

Mukava Puotipäivä jälleen takana.

Nyt on vähän väsy olo, joten vain paikaisesti tuon näytille eilisillan tekeleeni. Aikaisemmin tekemäni Vintaj-rannekoru sai kaverikseen kaulakorun ja sormuksen.


Tehdessäni näitä ajatukset karkasivat Kreikkaan ja mytologiaan ja sieltä Afroditeen. Olisivatkohan kelvanneet hänelle?
Tuo sormuksessa törröttävä rautalanka, ei kuulu kuvaan, eikä koko sormukseen. Se on irtolanka, joka on siitä kyllä jo nyt poistettu. . .


Sain myös yllätysvieraan ja uuden tuttavuuden, kun Helmeliinin (helmeliini.com) pitäjä käväisi Puodissa. Mukava tavata!
Nyt tekemään jotain ihan muuta! Voikaa hyvin!
I had a nice shop day! Lot of nice customers.
Yesterday I made a ring and necklase to match the earlier bracelet. As I was making those somehow my tought and feelings went to Greece and mythology and to Aphrodite. Would she had liked those?
Now I must do something totally different. Take care!

torstai 19. elokuuta 2010

Vintaj Natural Brass kutsuu leikittelemään

Ihana askartelulehdessä näytettiin Vintaj Naturall Brassia ja tekniikoita - löydä sisäinen korutaiteilijasi. Tuo materiaali kutsuukin leikittelemään ja olen siihen aivan koukussa. Koruista syntyy metsänkeijujen taikakoruja tai antiikin leidin juhlakoruja, romanttisia ja rosoisia. Voiko niitä kukaan vastustaa? Puodin asiakkaista hyvin moni on kehunut materiaalia, sopii kuulema sellaiselle joka ei pidä kiiltävästä ja kimaltavasta. Ja jos siitä pitää, niin ei kun kieputtamaan koruun muutama kristalli. . .

Puodin koruilua Vintaj Natural Brassin tapaan-kurssi pidetään 22.9., vielä on muutama paikka vapaana. Tule ja löydä oma sisäinen korutaiteilijasi. =oD

Viime yönä, lehtijutun innoittamana, oli pakko tehdä yksi pieni, nopea työ, rannekoru. Tässäpä se.



Lisäksi Ihana lehdessä oli paljon avainkaulakoruja. Vastaavan tapaisia koruja on myös Puodin ikkunassa. Joten olemme aivan trendin kärjessä. =oD Materiaaleja eri avainkoruihin löytyy tietysti puodista.

Olen lisäksi tehnyt pieniä lasienkeleitä malleiksi. Materiaalipussukoita löytyy valmiina.

Toki enkelin voi ostaa valmiinakin, kotipaja paahtaa tarvittaessa enkelitehtaana. Niitä on mukava tehdä, sillä enkeleissä on aina jotain taianomaista. Eikö vain?






Puodissa Helmiäisen osasto (oliko suureellisesti sanottu? ;oD) on täynnä uutta tavaraa. Hyllytilat ovat täynnä sitä ja tätä ja vähän totakin, ja lisää pyritään hankkimaan asiakkaan toiveen mukaisesti. Ei toki kaikkea, mutta mahdollisuuksien mukaan.
Lähikuva myös Vintaj Natural Brassin osiosta. Se täydentyy koko ajan.










I was very pleast to find that in new Ihana craft magazine there was Vintaj Naturall Brass jewellery. I just love it.

I have also made some small glass angels. Those can be bought from my Helmipuoti Helmiäinens shop. Both as ready angels or as material for the angels.

I took some photos from my side of the shop. I have only a small area but hopefully that will satisfy my customers. The shop was made to serve customers and spred the love of making things by your self. Hopefully that spirit can be found in the shop.









maanantai 16. elokuuta 2010

Helmiä, helmiä, helmiä




Paketti maailmalta saapui! Olen purkanut sitä pitkin iltaa ja tarkistanut, että kaikki ihanuudet tulivat. Hyvältä näyttää!

Sieltä tuli kivihelmiä, lasihelmiä, korumetallia, kirjanmerkkejä, kristallia, lasiriipuksia, muovihelmiä, strassiliimaa ja vaikka mitä. . .

Lisäksi sain jo tänään ilmoituksen, että Omakorustakin on tulossa paketti. Taas erinomaisen nopeaa palvelua! Sieltä on tulossa Vintaj Natural Brassia, helmiä, kirjoja, kivihelmiä, lasihelmiä, pihtejä, mm pihtisarjapakkauksia ja tuplarenkaan avauspihtejä (niitä onkin jo moni kysellyt) yms,. yms.

Tämä alkuviikko menee siis hyllyttelyhommissa.
Huomenna on ei-Puoti-Päivä, joten jo saapuneet helmeilytarvikkeet saapuvat Puotiin aikaisintaan keskiviikkoiltana. Ja loppuviikosta lisää.

Hyllyttelymisiin!


sunnuntai 15. elokuuta 2010

Joskus yksi riittää, joskus viisi ei. . .

Ihana viikonloppu takana, aurinkoa ja lämpöä, puuhaa ja lepoa. Tasapainoinen viikonloppu. Sunnuntainakaan ei ollut kiire mihinkään.

Sain lauantaina Puodissa raivattua varastolaatikoitani uuden kirjahyllyn korien uumeniin. Hinnoiteltua ja hyllyteltyä loppuja tavaroita. Sain tehtyä tilaa uusille tulokkaille, joita odotan viimeistään tulevan viikon loppupuolella. Uutta tavaraa odotan jo kovasti. Kiva, kiva!

Lauantai-iltana sain solmeiltua mielessä pyörineen nappikorun. Se olikin ihan kivaa puuhaa.


Katsottiin lauantai-iltana koko perhe Jackie Chan elokuvaa, joka on aina hölmön hauska. Korun solmeilu siinä sivussa sujui hyvin.

Poikien koulukirjat piti päällystää, mutta unohdin ostaa kontaktimuovia. . . Arvatkaa harmittiko. Ainakin poikia, jotka valittivat että se oli läksynä, ja nyt sitten opettajat huomauttelevat. Äidin vika.

Tänään oli kaunis päivä, käytiin Puodissa, paperitöitä, kivikirjan ostamista, vain olemista, koruilua ja kummitytön synttärillä käymistä. Kiva päivä! Akut on ladattu ja virtaa täynnä. Kummityttö oli tyytyväinen lahjaansa, pillimpääkin pillimät farkut (Kääk!), turkoosi paita vyöllä, hevosenkenkäpala nomination-koruun, itsetehty kirjanmerkki (kristallia ja siniturkooseja lasihelmiä). Tyttö täytti 13. Vein samalla kummitytön äidille hänen tilaamansa kirjamerkin (kirkasta kristallia ja kirkasta lasia). Sain samalla kirjanmerkkitilauksia 2 lisää, kirkasta ja ruskeaa, sekä kirjasta ja sinistä. Kiva, kiva. Vakiosanani tänään.
Nukuin päiväunetkin pikkukissa tiiviisti mukana. Harvinaista herkkua tuo päiväuneilu, eikä yhtään hassumpaa. Vähän ehkä noloa, kun se on sellaista "tekemättömyyttä", mutta sitäkin ihmismieli välillä kaipaa.

Koruilin tänään omenanvihreistä puuhelmistä ja antiikkihopeisista välihelmistä piiiiitkän kaulakorun avainkaulakoruksi.
Joku asiakas kyseli valmiskorujen perään. Teen sitä mukaa kun ehdin. Tilauksestakin.



Ja sitten harjoittelin taas kuvaamista. Liikaa aurinkoa, liikaa varjoja, liikaa heijastumia, liikaa mitälienee, liian vähän sitä ja tätä. Sinnikkäästi vaihdoin paikkaa, ja tulihan niistä sitten selviä (minun kuvaamikseni). Kai. Kirjanmerkit jäivät kuvaamatta, kun ehdin ne pakata.
Enemmänkin olisi tehnyt mieli koruilla, mutta ehtiihän noita. Päässäni pyörii Anna Puun laulu, joskus yksi riittää, joskus viisi ei. Viittä en ehtinyt koruilla, mutta pari kaulakorua ja pari kirjanmerkkiä ei ole huono saavutus.
Kotipaja hiljenee, mutta vain hetkeksi.

I had a lovely week end. Sun and fun! I had time to make things I like and also rest. Most lovely week end. Now I´m full of energy and ready for the coming week.










torstai 12. elokuuta 2010

Elokuisia kuulumisia

Puotiin tuli tällä viikolla lisää tavaraa, mm hopeisia lukkoja (papukaijalukkoja yms), hopeisia korvakorupohjia, vermeilkorviksia (kullattua hopeaa), kivihelmiä (hematiittia, vuorikristallia, ametistia, ruusukvartsia, howiittia), jaspispalloja, ametistipalasia ja tietysti messinkisiä Vintaj Naturall Brass osia. Helmiä oli taas niin mukava asetalla paikoilleen.

Ensi viikolla on tulossa isompi lähetys maailmalta sisältäen mm hopeaa, korumetalliosia, lasihelmiä, kristallihelmiä, avaimenperiä, korvakoruja, helmipiikkejä, kirjanmerkkejä ja vaikka mitä. . . On taas kuin Joulua odottelisi.

Tuunailimme tänään näyteikkunaa uuteen uskoon, toivottavasti on mukavan näköinen! Lupailin jossain vaiheessa kuvaa mm avainkaulakorusta kellon kanssa. Siellä se on nyt näyteikkunalla, eli jos kiinnostaa, ja katsomaan pääset, niin olepa hyvä! =oD


Muuten viikko on taas kohta vierähtänyt kuin huomaamatta.


Lapsilla (nuorilla!) alkoi tällä viikolla koulu ja totuttelemme arkirytmiin. Jotenkin se kyllä rauhoittaa elämää ja tuo siihen ryhtiä. Kesäilmat tuntuvat jatkuvan ja hyvä niin, kyllä sitä sitten syksyllä ja talvella ehtii palelemaan kyllästymiseen asti.


Viikonloppuna olisi, Puodissa olemisen lisäksi, tarkoitus ehtiä tekemään jokunen koru. Rukousnauhamateraalikin kutsuu korin pohjalta, mutta enpä ole sitäkään ehtinyt kokeilemaan. Samoin napit odottavat koruksi pääsyä. Ja lisäksi vaikka kuinka moni idea odottaa toteutumistaan.


Rautalankaakin tekisi mieli väännellä, se kun on niin rentouttavaa puuhaa. Muistattehan, että Puodin rautalankakurssi on 25.8. Ilmoittautumisia otetaan vastaan. Lisätietoja siitä ja muistakin kursseista löytyy tästä blogista alempaa, tai www.mulperi.fi sivuilta.


Nyt kutsuu Nukkumatti. Kirjoittelemisiin!

tiistai 10. elokuuta 2010

Vintaj koruilua & muutakin koruilua, Intohimo askartelu-tapahtumassa pistäytymistä ja Puoti-infoa kursseista

Kuten jo aikaisemmin taisin kirjoittaa, niin olen hurahtanut Vintaj Natural Brassiin täysin. Materiaali on kaunista, vanhanaikaisen romanttista ja antaa mahdollisuuden päästää mielikuvituksensa valloilleen.

Tein viikonloppuna tosin ihan muustakin materiaalista pari pitkää kaulakorua ajatuksena, että niitä voisi käyttää vaikkapa avainten roikottamiseen. Materiaalina käytin hopeanväristä korumetallia, jadea, särölasia, kirkasta lasia, howliittia ja kristalllia (ja varmasti jotain muutakin, mitä en juuri nyt muista). En ole muistanut ottaa koruista kuvia, vaan ne ovat Puodissa mallikoruina. Tein yhden kahdenkertaisen rannekorunkin samoista materiaaleista vahvalla magneettilukolla.

Yritän muistaa kuvata nuo jossain vaiheessa.

Kävimme Mulperin Minnan kanssa sunnuntaina pikaisesti Intohimo askartelu-tapahtumassa. Ilokseni huomasin, että Omakoru-tiimikin oli tapahtumassa mukana, ja mukaan ´tarttui´vähän lisää Vintagemessinkiä sekä kivihelmiä. .. Ja niiden käyttöideoita.

Ja niistä inspiroituneena olenkin tehnyt pari Vintaj korua.

Rannekoruun laitoin lempiväriäni, eli vihreää. Eli lasihelmiä, messinkirautalankaa, vintajlukon ja messinkiperhosen, sekä pari pienenpientä kristallia.


Kaulakorun tein isosta jaspishelmestä, parista pienemmästä jaspishelmestä, parista kristallista, vintajhelmihatuista, vintajkettingistä, vintajkoukkulukosta, vintajsudenkorennosta, messinkirautalangasta, vintajperhosesta ja tietysti muutamasta kristallista. Iso jaspishelmi on yllättävän painava. Jaspis on tummanpunainen, ja oikea sävy ei näy kuvassa.



Ja koru lähempää.

Hengähdä hetkeksi - ota aikaa itsellesi - ja koe tekemisen riemu!

Pidämme Puodissa, Annankatu 5, SALO, askartelukursseja seuraavasti:

25.8. Väännämme rautalankaa

- klo 17.30, kesto n 2 tuntia

- hinta 12,00 euroa + materiaalit

01.09. Askartelua lapsille (eskari- ja alakouluikäisille)

- klo 17.30, kesto n 2 tuntia

- hinta 15,00 euroa sisältäen kaiken materiaalin

15.9. Skräppäys

- klo 17.30, kesto n 2 tuntia

- hinta 12,00 euroa + materiaalit (perustarvikkeet, kuten esim kaksipuolinen teippi yms sisältyy hintaan)

22.9. Koruilua Vintaj Natural Brassin tyyliin

- klo 17.20, kesto n 2 tuntia

- hinta 12,00 euroa + materiaalit

Kurssille mahtuu 8 henkeä ilmoittautumisjärjestyksessä.

Varaa paikkasi pikaisesti, jotta varmistat pääsysi!

Varaukset Puotiin, tai puhelimitse (044-7425192), tai sähköpostitse askartelupuoti@mulperi.fi tai helmiainen@luukku.com.

Ja muistathan, että halutessasi tulemme haluamaasi paikkaan pitämään erilaisia askartelukursseja.

Puotiin on tullut maailmalta helmiaarteita, joita olen yrittänyt lisätä hyllyihin. Lisää tuli lasihelmiä, korumetallia, hopeaa, kristallia, avaimenperiä, korvakoruja, ja vaikka mitä. Niistä yritän saada tehtyä mallikoruja. Eikös elämäni olekin ihanaa? Helmipuoti on unelmani, kuten askartelupuoti on ollut Minna unelma, ja olen todella onnellinen siitä kuinka hyvin ihmiset ovat Puotimme löytäneet. Kiirettä pitää, mutta mikä sitä on tehdessä sellaista josta nauttii. Päässä pyörii monta koruideaa, jotka vaativat toteuttamistaan. Huomenna taas jatketaan. Voikaa hyvin!

I have made some jewellery mostly of Vintaj Naturall Brass. I just love that material. My shop got an lovely parcel full of wonderful beads etc. I just love my life. I can now work with beads etc and I´m loving every minute. I just wish that I would have more time, but I will have to manage with those 24 hours a day which we all have. Opening a small shop for jewellery, beads etc has been my dream and now I´m living it. Take care!

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Ja Puoti-infoa

Oleellinen asia on tainnut unohtua mainita, eli Askartelupuoti Mulperin & Helmipuoti Helmiäisen aukioloajat. Tärkeää infoa siis tulossa!

Olemme auki ma-pe klo 15-18 ja la klo 9-15. Tervetuloa!

Lisää tavaraa tulee koko ajan, Mulperiin tuli eilen Alcohol Ink maaleja. Niitä olen itsekin odottanut kovasti, sillä niitä voi käyttää mm Vintaj Natural Brass koruosien maalaamiseen. Kuvia maalatuista osista löytyy Vintajin nettisivuilta http://www.vintaj.com/. Sieltä löytyy muutenkin mallikoruja. Slurp!

Olen itse ollut enemmänkin hopeaihmisiä, enkä ole välittänyt niinkään edes kullanväristä (nyt sekin innostus on nostamassa päätään). Mutta tuo messinki on kipuamassa ykköseksi. Ihana materiaali.

Helmiäiseen odotan paketteja myös tällä viikolla. Omakorusta (jonka jälleenmyyjä olen) tullee paketti vielä tänä iltana. Olen saanut sieltä todella hyvää ja nopeaa palvelua. Periaatteessa kaikkea mitä http://www.omakoru.com/ myy, niin saa minultakin. Ja pääasiassa myös samaan hintaan. Ja kuten tuossa kehuinkin, niin toimitus on ollut nopeaa. Teen sinne tilauksia ainakin pari kertaa kuukaudessa, nyt olen tehnyt viikottain. Eli jos Omakorun nettisivuilta löytyy jotain mieluista (jota Puodista ei löydy), jota haluaa katsoa vielä paikan päällä, niin Helmiäisessä se onnistuu. Rohkeasti vain pyytämään, niin tilataan tuote paikan päälle.

Odotan myös pakettia ulkomailta, jossa on sitten vähän erilaista tavaraa. Helmiäinen on pieni puoti, mutta yritän ajan saatossa hankkia sinne vähän sitä, tätä ja tota.

Tässäpä tällainen infopaketti ja mainostelma. Nähdään!

Korin pakkaamista, korun kuvaamista ja kissan kiusattavana olemista

Pakkasin Puodissa tänään illalla helmiä huomista kurssia varten. Mulperin Minna menee huomenna pitämään kurssia Leirisaloon. Koriin pääsi valkoista, vihreää, sinistä, ruskeaa ja punaista, mattaa ja kiiltävää. Ja läpinäkyvää, kraklattuna, maitolasina jne. Lasihelmiä, kristallia, makeanvedenhelmiä jokunen, vahanauhaa, vaijeria, kirjanmerkkirautoja, magneettilukkoja, rautalankaa, kiinnityshelmiä, avainmenperärenkaita, ja vaikka mitä. . . Malleina pari rannekorua, kirjanmerkki ja avainperä. Kivaa hommaa. Toivottavasti kurssilaiset ovat tyytyväisiä. Olisin yrittänyt ottaa kuvaa helmihärdellistä, mutta kamera oli jäänyt kotiin.

Kotiuduin tunti sitten ja riensin ulos ottamaan kuvaa kaulakorusta. Ulkona on sen verran hämärää, joten eihän siitäkää kuvasta hyvä tullut. Mutta kärsivällisyyttä, joskus vielä minäkin saan otettua selviä ja kauniita kuvia. Joskus!

Tässäpä tämä hämärä yritys.


Kyse on siis eilisen rannekorun kaveriksi kaulakoru. Korvikset tulevat sitten joskus. Tiedän, että kunnon kuvaajia ärsyttää huonolaatuiset kuvat ja he ovat sitä mieltä, että jos ei osaa kuvata, niin olkoot laittamatta kuvia kaikkien harmiksi. Laitan kuitenkin. . .

Ja räpsiessäni kuvia oikealta ja vasemmalta, niin paikalle porhalsi meidän ´Vanha Kissa´, eli kissakatraan vanhin, Onni Sulo Armas. Kissa selvästi tuumi, että eikös se riitä kun ´tuo´pyörittelee ja siirtelee noita kiviä kesät läpensä, nyt se jo kuvaa niitä muistoksi pitkää talvea varten. . . Outoja nuo ihmiset, tai ainakin meidän ´Ihmisäiti´.

Vai mitä ihmeellistä täältä kivien joukosta muka löytyy. . . Ei sitten mitään, ja sekunnin päästä katti kiikkuikin jo viereisessä tammessa. Yritin nimittäin saada Onnista kunnon kuvaa, mutta katti oli eri mieltä. . . Kuvittelin, että värikäs Onni on oiva harjoituskappale kuvaamiseen hämärtyvässä illassa. Ei ole.



Kuvaappas tätä jos ehdit, sillä ihan just olen tuolla toisella oksalla ja sitten latvassa ja sitten. . . Kiusa se on pienikin kiusa. Ja kissalla on ikää 13 vuotta. . .

tiistai 3. elokuuta 2010

Koruilua ja kamerointia, sekä Puoti-infoa

Luin päivällä MTV3:n nettisivuilta, että Suomeen on hiipimässä myrsky. Sitä odotellessa kävin pikaisesti kuvaamassa ulkona paria tekelettäni. Kamerankäyttöni on surkeaa, mutta löysin siitä jo valoisuuudensäätönappulankin. Edistystä siis!

Olen saanut aikaiseksi jokusen malli/myyntikorun. Puuhelmikorusta jäi kuva nappaamatta, ja se nököttää Puodin ikkunassa huovutusvillapedissä.

Kun kirjoitan Puodista, niin tarkoitan Askartelupuoti Mulperin & Helmipuoti Helmiäisen yhteispuotia. Puoti sijaitsee Varsinais-Suomen Salossa, Annakatu 5:ssä. Aukioloajat ma-pe 15-18 ja la 9-15. Tervetuloa läheltä ja kaukaa. Mulperin Minna pitää nettisivua http://www.mulperi.fi/. Ja minä kirjoittelen tänne blogiini.

Mulperi on täyden palvelun askartelupuoti ja Helmiäinen nimensä mukaisesti on helmipuoti. Takahuoneessa on Paja, jonne voi tulla yksin tai kaverin kanssa askartelemaan sitä ja tätä, maan ja taivaan väliltä. Perustyökalut ovat käytettävissä ilman veloitusta, kunhan askartelee Puodista ostetuilla materiaaleilla. =oD Tiffanylasityökalujen käytöstä veloitetaan 8 euroa/tunti + lasit. Pajan puolella on metrikaupalla lehtiä ja kirjoja joita voi tulla selailemaan ja ideoita etsimään. Pajan puolella pidetään myös säännöllisesti kursseja. Syyskuussa skräppäystä 15.9. ja korukurssi 22.9. Lisäksi kursseja voidaan pitää asiakkaan tiloissa. Kursseja voidaan pitää myös synttärikutsuilla tai polttareissa yms yms,

Siinäpä infopaketti. Myöhemmin lisää.

Ja niitä korukuvia. Ja vähän muutakin.

Lasihelmiä ja vahanauhaa solmulukolla. Mallikoru torstaiksi tilattuun kurssiin.



Cloisonnehelmiä, makeanvedenhelmiä, lamppuhelmiä, kristalleja, kupariketju ja magneettilukko. Koru kaikilla herkuilla =oD Mallikoruksi Puotiin tai myyntiin. Tuohon teen vielä yhteensopivan kaulakorun ja korvikset. Hempeä herkkusetti.






Sain tänään pikkulähetyksen ja siinä oli muun muassa Vintaj korujen tekniikkakirja. Kiva, kiva. Messinki on minusta kaunis materiaali ja siitä saa monenlaisia koruja aikaiseksi. Sarjassa on kivoja osia, joiden yhdistämisessä saa käyttää mielikuvitusta rajattomasti. Vintaj Natural Brassin koruosat ovat 100% messinkiä, ei nikkeliä eikä lyijyä.


Helmiäiseen on tulossa lisää tavaraa kotimaasta ja ulkomailta pikapuoliin. Osa ainakin varmasti tällä viikolla. Avajaisissa pyysin esittämään toiveita, ja osan pystynen toteuttamaan kohta. Lähetyksiä odotellessa, tshippa, dippa, dii.


Shop is open and I have made some jewelry for selling etc. It nice to have time for making new jewelry. I have been so busy opening the shop that I have not had time to make anything.

I´m very interested of Vintaj Natural Brass. I have made a few things with that material. With Vintaj Natural Brass you can make all kind of magical jewelry. Very nice!

We should have a storm in Finland today. Hopefully not.

I´m waiting for goods for the shop. It´s like Christmas time. Waiting is always difficult.






sunnuntai 1. elokuuta 2010

Puoti on avattu!

Avajaiset olivat eilen, ja meillä kävi ihania asiakkaita. Puodin vastaanotto oli oikein mukava. Kurssimme alkavat syyskuussa, ja sitä ennen tietysti pajamme on vapaasti käytettävissä. Sinne voi siis tulla tekemään askarteluja kaikissa muodoissa. Ei tarvitse levittäytyä kotipöydälle, kuten minä yleensä. . . Lisää kursseista löytyy sivuilta www.mulperi.fi.

Nyt olisi tarkoitus laajentaa valikoimaa ja ylläpitää tätä blogia säännöllisesti.

Tänään sormet ovat jo syyhynneet helmien pariin, ja nyt pähkäilen että tekisinkö ensimmäiseksi avainkaulakorun, tilauskirjamerkin, ruusukon (=rukousnauhan), puuhelmikorun. . . Mikä ihana ongelma!

Sormet syyhyävät myös rautalangan kimppuun, se kun on kovin rentouttavaa tekemistä.





Kristallirautalankasydämiä tein paljon viime talvena. Kristallit kimmeltävät kauniiisti auringonvalossa.

Kaaospunottuja sydämiä olen tehnyt jo useampana vuotena.








Mutta nyt koruilukorin pariin. Laitan kuvan sitten kun olen jotain valmiiksi saanut.


Ja koska olen nyt tänne laittanut sydänkuvia, niin lopetan tämänkertaisen kirjoittelun sydämeen, korusellaiseen. Voikaa hyvin!



Our shop has been opened yesterday. We had many lovely customers.

I will try to write here more often and put here pictures of my makings. Here are pictures of some older works. Take care!