* Rakkaudesta käsillä tekemiseen *


sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Prahan viikonlopun kuulumisia

Prahan viikonloppu oli antoisa ja kiireinen. Itse kaupunkia ei juuri ehtinyt näkemään.


Kurssit olivat tehokkaita ja antoivat paljon uutta. Valmiiksi ei tullut kuin yksi riipus, muita ei ehditty polttamaan.


Mestariluokan kurssilla teimme erikoishopeasavesta riipuksen pääasiassa ruiskusavella. Uutena oli hopealangan käyttäminen riipuksessa. Siitä teimme kukkasen.


Olen huono tekemään suoraan mallista, jääräpäisesti en haluaisi tehdä samanlaista kuin kaikki muut (toki käsiala, huolellisuus ja työnjälki on aina erilaista). Joten mitä tein riipukseen vähän omia koukeroitani. =oD


Ruiskusaven käyttö on aina haasteellista, mutta kovin mukavaa.


Ostin tuota hitaammin tummuvaa savea pari pussia festivaaleilta, joten sitä pitäisi ehtiä kokeilemaan lähiaikoina. Tuo metallilangan käyttäminen tuolla uudella tavalla saven mukana oli hauskaa ja kutsuu tekemään siitä siipiä; sudenkorennon tai perhosen, jonkun siivekkään kuitenkin.


Yhdellä kurssilla teimme fantasiariipusta kuparisavesta. Ensin kuuntelmimme jotain (Irlantilaista?) myyttilaulua. Ja sitten meidän piti tehdä tarinasta kertova riipus. En saanut riipusta valmiiksi, mutta jossain vaiheessa teen sen kyllä. Riipuksen tekeminen laulusta oli tosi hauskaa.


Kolmannella kurssilla yhdistimme hopea- ja kuparisavea. Sekin oli hauskaa, vaikka kurssin ollessa viimeinen sekä opettaja että opetettavat olimme kaikki aika väsyneitä. Siitäkin tulee kuva vielä jossain vaiheessa kun olen loppuviimeistellyt sen ja ottanut siitä kuvan.


Mutta tässä kuitenkin kuva siitä mestariluokan kurssilla tehdystä riipuksestasi.






1 kommentti:

  1. Tämä on erittäin mielenkiintoinen, toivoisin joskus pääseväni tuontyyliselle kurssille!

    VastaaPoista