* Rakkaudesta käsillä tekemiseen *


perjantai 10. kesäkuuta 2011

Puoti on tänään perjantaina 10.6.211 kiinni - Onnin poismenoa surren









Puoti on tänään kiinni. Jouduimme viettämään hautajaisia kissalle.

Onni Sulo Armas 1997 - 2011 jouduttiin tänään nukuttamaan ikuiseen uneen,

Minä olen niin itkuherkkä ihminen, ettei minusta ole tänään Puodin pitäjäksi. Se olisi kiusallista asiakkaille.

Onni oli maailman ihanin kissa, seurallinen, kiltti ja mitä lutuisin. Kova juttelemaan ja aina kanssani samaa mieltä.

Vein hänet (Onnia sai kutsua häneksi) aamulla lääkäriin, kun jäi auton töytäisemäksi (häntä autonrenkaan alle). Siellä todettiin hännän murtuneen, mutta se vamma ei ole paha. Mutta verikokeet paljastivat vanhan kissan elimistön anta
neen periksi. Epäilivät vatsakalvontulehdusta, mikä on kissalla parantumaton. Onni oli kaiketi saanut sen jo syntyessään emältä, mutta se oli aktivitunut vasta nyt hänen ollessa vanha. Ja 14 vuotias kissa on jo vanha. Eläinlääkäri ei antanut mitään toivoa, joten jouduimme tekemään raskaan päätöksen.

Onni oli iso ihana kissa, joka jättää jälkeensä ison aukon. Onni nukkui pois syliini. Ja ikävä on hirmuinen. . . Miten voikaan eläimen poismeno tuntua näin pahalta. Ainoa lohdutus on, että Onni vietti hyvän pitkän elämän. Mitään kissaa maailmassa ei ole rakastettu enemmän kuin Onnia.

Aikanaan koiramme jouduttiin lopettamaan vatsakavaimien takia Helsingin Pieneläinklinikalla 10.6.1999. 10.6. ei selvästikään ole minun päiväni.

Nyt iskee migreeni, joten menen nukkumaan.
















2 kommenttia:

  1. Voi surku! Otan kovasti osaa suruusi. Me jouduimme luopumaan meidän 13 vuotiaasta Pyry-kissasta viime kesänä. Hänelle tuli munuaisvaivat ja oli kyllä kova paikka tehdä päätös lopettamisesta. Ikävä on kova ja kaipaan kissaa kotiin.

    Voimia sinulle, teille!

    VastaaPoista
  2. Osaanottoni ja lämmn voimahali Sinulle. Tiedän tunteesi ja lohdutuksen sanoja on vaikea löytää.

    VastaaPoista