Perhostelua

Ihan pakko oli välillä  koruilla, edes vähän. Perhosriipukset kutsuivat, supattelivat, kihisivät mielessä, pakkomielteitä on monenlaisia. . . =o)

Rannekoru ja kaulakoru.

Vääntelin varovasti perhosta kauniimpaan muotoon, liimasin kimmellyksiä ja kieputin toisia. Rouheaa ketjua pätkinä joukkoon, joten kieputukset jäykällä teräslangalla.

Korujen nimi; Perhosen tahto. Niin sinnikkäästi tahtoivat koruiksi. =o)

Parvi muitakin perhosia ja sudenkorentoja kaipaavat koruihin, joten niistä myöhemmin. =o)

Rakas kännykkäni hajosi yllättäen, siinä on tuttu ja turvallinen hyvä kamera. Uudessa ei ole. . . Joten turvauduin niinkin kamalaan vehkeeseen kuin digikamera. Monimutkainen vekotin, jolla ei millään tule siedettäviäkään kuvia. Kaipaan vanhaa kännykkääni. Nuo kuvat ylivalottuvat, alivalottuvat, ovat oudon hailukoita, hattarareunaisia, outoja väritykseltään. Mutta nyt on pakko opetella.