* Rakkaudesta käsillä tekemiseen *


keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Pikapäivitystä - Leevi ja Lepakko

Täällä on kärsitty pienen univajeen kourissa. . .

Esikoisen piti päästä elokuviin Turkuun kavereidensa kanssa tiistaina (elokuvan viimeinen esityspäivä). Lupasin heidät sieltä hakea, vaikka kyse oli myöhäisiltaesityksestä. Tein Puodissa koruja n klo 23.00 asti ja lähdin sitten poikia hakemaan. Olen luonteeltani iltapainotteinen, joten tällainen vuorokauden aika sopii minulle muuten ihan hyvin. Kotiuduimme n klo 1.20 yöllä. Minua oli muu kotiväki jo informoinut, että meillä sitten liitelee jossain lepakko . . .

Kissakakara Leevi oli sellaisen sisään tuonut. Leevi on vielä keskenkasvuinen, ja hänestä on tärkeää tuoda saaliit kotiväelle näytille. Kissamaiseen tapaan hän kantaa sisälle hiiriä, ja "leikkii" sitten niiden kanssa kirjaimellisesti Kissaa ja Hiirtä. . . Yäk. Tässä vaiheessa itse ajan hänet hiirineen ulos, sillä tuollaisen seuraaminen ei ole kivaa. Niin, Leevi oli sitten tuonut kaiketi omasta mielestään uuden hiiren sisälle. Ja katin kummastukseksi hiiri olikin lähtenyt lentoon. Kissan ilme oli kuulema ollut maksamisen arvoinen, mitä hittoa miten se ton teki, sehän lentää????

No se hiiri sitten oli liihottanut jonnekin piiloon, eikä lepakko talossa kuulostanut mitenkään kivalta. Googletin yöllä, että yleensä ne ovat kyllä tautivapaita. Mutta silti. . . Nuku siinä sitten. . . Enkä juuri nukkunut. Eilinen päivä meni sitten vähän tavallista enemmän pökerryksissä. =o/

Aamulla lepakko löytyi verannan katosta roikkumasta vampyyrimaisesti pää alaspäin. Samasta huoneesta löytyi myös sisilisko kiivenneenä turvaan (kaiketi Leeviä. . .) verhotangon päähän. Pitsiverhot ovat nähtävästi oiva kiipeilyteline ketterälle sisiliskolle. Olin itse tuosta vampyyristä niin öklötyksen vallassa, että se jäi kokonaan kuvaamatta. Sääli (näin jälkikäteen ajateltuna). Myös kuva sisiliskosta pitsirypytyksen päällä olisi ollut varmasti kiva ottaa. Mutta nukkumattoman yön jälkeen pää ei toiminut, ei.

Eli eläintarhassa asutaan, tästä muistuikin mieleen kun mies viime syksynä löysi kyykäärmeen keittiön pöydän alta, onneksi kuolleena. Leevin veli Vimppu oli sen sinne todennäköisesti rahannut. Onneksi minä en sitä löytänyt!

Joten nyt tehdään joka ilta suurtutkinnat (arvatkaa käynkö sängyn tarkasti läpi???), että löytyykö elikkoa, mateliaa, ötökkää. . . Kiva, kiva!

Kissaluukku on kiva keksintö, mutta kärmeitä (enkä lepakko-vampyyrejä) ei sitä kautta tarvitsisi kuljettaa. Hiiret yms kestän kyllä. =o)

Koruja on valmistunut, mutta en tässä kaiken keskellä ole niitä ehtinyt kuvata. Äitienpäivän kunniaksi olen tehnyt sterlinghopeaosaisia koruja. Ja muitakin on syntynyt. Yritän kuvata ne illalla.

Eilen illalla oli Puodissa korukurssi, tänäiltana on myös. Ja lisäksi tänään meiltä lähtee illalla kurssittaja Hähkänän päiväkotiin opastamaan rannekoruntekoa Äitien hemmotteluiltana. Olen itse Puodissa ja Henna lähtee Hähkänään. =o)

Lauantaina on Saloshopseilla erikoislauantai Pop Up. Puodin ikkuna tuunataan teemaamme sopivaksi viimeistään perjantai-iltana. Teemamme on Käsityö on Designea - helmestä on moneksi! Tervetuloa tutustumaan! Ikkunan tuunaussuunnitelma on melkein valmis, mutta sekin syntynee siinä sitten inspiraation mukaan. . . =o)

Muistutan vielä, että valmiskorujen lisäksi äitienpäivälahjaksi voi tietysti ostaa Puodista itsekoruilijalle koruntekotarvikkeita, tai tilata juuri sille omalle äidille sopiva juuri hänelle tehty koru. Tai ostaa lahjaksi lahjakortti. Vaihtoehtoja löytyy - äitienpäivä on kivapäivä!

Minähän olen meidän perheessä ÄITI kaikille karvaisille ja vähemmän karvaisille, eli kaikille kolmelle kissalle ja kahdelle pojalle. =o) 

Lopuksi vielä kuva meidän perheen pienimmäisestä - siitä metsästäjästä jonka hiiret lentelevät nykyään karkuun. . . =o)

2 kommenttia:

  1. Onpa söpö kissa, ihanan värinen lepakonpyydys:)

    VastaaPoista
  2. Niinpä Eila, oikea pyydys. Oli kyse sitten mistä örkistä tai ökkömökkkiäisestä, niin Leevi kyllä pyydystää.

    VastaaPoista