* Rakkaudesta käsillä tekemiseen *


sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Tarinakoru - Teen kaiken vuoksesi

Olipa kerran, kaukana täältä, niitty jossa asui nuori Sudenkorentoherra. Tämä sudenkorento halusi kauniin vaimon.

Eräänä päivänä hän kuuli, että eräs sudenkorentokuningaskunta etsi puolisoa kuvankauniille prinsessalleen. Ja sinne liiteli herra Sudenkorento.

Ja toden totta, prinsessa oli suloinen kimmeltävissä kristallisiivissään. Tosin prinsessa oli myös omahyväinen ja itsekäs, mutta se ei herra Sudenkorentoa haitannut. Hän halusi prinsessan vaimokseen.

Prinsessa ilmotti, että meni naimiseen sen korennon kanssa, joka toisi hänelle tähden taivaalta.

Iso joukko kilpakosijoita lähti tähden hakuun suuria vaaroja uhmaten. Moni mehtyikin matkalla, mutta herra Sudenkorento toi kun toikin, kuten muutama muukin kosija, tähden. Mutta mikään tähdistä ei ollut prinsessan mieleen, hän halusi kauniimman tähden.

Taas lähtivät kilpakosijat vaarelliselle matkalleen, herra Sudenkorento muiden mukana. Tälläkin kertaa hän selvisi matkasta ja toi tullessaan pitsisen tähden. Sekään, kuten ne muutamat muut saamansa tähdet, eivät kuitenkaan kelvanneet prinsessalle. Nyt hän halusi kaukaisimman ison tähden sakarasta ison timantin.

Taas kiisi herra Sudenkorento taivaalle aina vain pienemmän kosijajoukon kera. Hän pääsi kaukaisimman tähden luo vaaroja uhmaten ja sai kun saikin sen sakarasta timantin irti. Hän lähti paluumatkalle väsyneenä lopen uupuneena.

Selviäisikö hän paluumatkan vaaroista? Ja jos selviäisi, niin kelpaisiko tähtitimantti prinsessalle?

Se jääköön toisen korun kerrottavaksi. . . =oD

Hyvää Yötä!


















2 kommenttia: