Viime syksy tämän vuoden alkuun oli kaikin puolin hankala. Paljon kaikenmaailman vastoinkäymisiä ja sukulaisten sairastumisia. Oma terveyskin alkoi reistailla ja migreeni oli viikottainen vieras.
Kaikki kulminoitui setäni sairast...umiseen, omatoiminen setä ei yhtenä päivänä päässyt ylös sängystä. Paikallisessa terveyskeskuksessa todettiin, että sedällä on lonkassa nivelrikko ja hän sai sekä tabletti- että kipulaastarilääkityksen. Vähän sen jälkeen setä ei tiennyt missä oli ja miksi. Ja kyseli kuolleiden sukulaistensa perään. Välillä hän taisteli kahtakymmentä ryöstäjää vastaan.Tätä ennen setä oli ollut hyväkuntoinen ja muisti toimi mielestäni yli 80-vuotiaaksi ihan hyvin. Hän joutui tietysti takaisin terveyskeskukseen.
Minä olin heti yhteydessä hoitohenkilökuntaan, koska mielestäni asiat eivät olleet ymmärrettävästi kunnossa. Sain hoitavan lääkärin puhelimeen, ja se olikin mielenkiintoinen keskustelu. Kun kerroin lääkärille, että setä on nyt muuttunut niin nopeasti harhaiseksi ja puhe on humalaisen sammaltavaa, että mielestäni jokin on hullusti. Loppukeskustelu oli sitä kun lääkäri toisessa päässä huutaa minulle, että jos olen sitä mieltä että hän lääkitsee potilasta väärin, niin mitä lääkettä sedälleni sitten pitäisi antaa? Kyllä vain, tähän en osannut varautua. . . Ja sitten lääkäri jatkoi, että olen ilkeä ihminen kun haluan pitää setääni kivuissa. Setä on kuulema dementoitunut ja sairastaa todennäköisesti alzheimeria, ja nyt hoidetaan hänen viimeisiä hetkiä. . . .
Tämän jälkeen olin yhteydessä myös tuon terveyskeskuksen hoitavaa lääkäriin. Tämä ilmoitti, että on keskustellut hoitavan lääkärin kanssa, ja tullut siihen tulokseen että kipulaastarihoito on oikeaa. Oho, ei apua sieltäkään.
Tätä kesti 2 kk. Ja yritin sitkeästi pyytää, että ottakaa se laastari pois, ja kokeilkaa edes jotain muuta lääkettä. Setä oli ihan sekaisin, ja hänen olonsa heittelehti päivästä toiseen. Hän oli koko ajan väsynyt ja puhui sammaltamalla, muisti ei toiminut yhtään, ja hän oli masentuneen oloinen. Minulle vain sanottiin, että joskus kestää vähän pidemmän aikaa ennen kuin potilas laastariin tottuu. No setä ei tottunut.
Setä siirrettiin toiseen hoitopaikkaan, ja aloitin saman selvitysrumban. Eli kerroin kuinka omatoiminen setä oli ollut aikaisemmin, ja kuinka hänen kuntonsa romahti lääkityksen alkaessa. Soitin ja kirjoitin sähköposteja. Ja luojan kiitos sedälle sattui omahoitajaksi ihminen joka kuunteli ja välitti. Ja esitti asiani uudelle hoitavalle lääkärille. Joka otti kipulaastarilääkityksn pois.
Viikon päästä tilanne oli se, että hoitajat sanoivat että setä on kuin eri ihminen, iloinen ja pirteä. Ja muistikin alkoi taas toimimaan ihan eri tavalla. Setä nautti olympialaisten katsomissta ja riemuitsi joka mitalista. Nyt odotetaan aivokuvauksian vastauksia ja uutta sijoituspaikkaa tuettuun asumiseen. Itse asun täällä etelässä ja setä tuolla n 700 km päässä. Kivutkin ovat pysyneet poissa.
Olipa pitkät reilu 2 kk! Ja useamman kerran kävi mielessä, että onkohan minun päässäni joku vika kun en saa noinkin selvää asiaa esitettyä eteenpäin ymmärrettävästi. . . Tai niin, että joku olisi asiasta välittänyt.
Ymmärrän kyllä, ja tämänkin esitin heille useampaan otteeseen, että heidän on tietysti vaikea tietää että missä kunnossa iäkäs ihminen on ollut ennenkuin heille tulee. Siksihän minä sinne yhteydessä olinkin ja kerroin miten omatoiminen setä ennen oli. Ja ymmärrän, että lääkityksestä vastaa lääkäri. Ja tässä tapauksessa keskustelu hänen kanssaan oli mahdotonta.
Näin vaikeaa ei tuollaisen asian pitäisi olla?!?! Ja väkisinkin käy mielessä, että kuinkahan monta muuta vastaavasti sekaiseksi lääkittyä potilasta heillä on??? Kuka ajaa heidän asiaansa? ??Tunnetustihan suomalainen luottaa hoitavaan lääkärin ja harvoin kyseenalaistaa mitään.
Helpommalla olisin varmasti päässyt kun olisin huutanut ja riehunut puhelimeessa, ja uhkaillut. Ehkäpä väärä lääkitys olisi silloin lopetettu aikaisemmin. Setä joutui turhaan kärsimään. . .Kukaan ei varmasti varmuudella pysty sanomaan miten iäkäs potilas kokee tuollaisen lääkityksen. joka saa hänen noin sekaisin. Pelottavaa sen ainakin on täytynyt sedälle olla. . .Tuollainen riehuminen vain ei sovi luonteelleeni. Ja välimatkaa sinne tosiaankin on n 700 km, joten sekin vaikeutti asioiden hoitoa.
Juttelin sedän kanssa jokunen päivä sitten. Hän halusi puhelinkauppaan, Kun ihmettelin, että eikös hän saa hoitopaikastakin soittaa, niin setä ei halunnut hoitajia vaivata. Eikä oikein osa pyytääkkään sellaista. Minä ihmettelin, että mihin hän niin usein haluaa soittaa että siitä olisi hoitajille vaivaa? Setä tuumasi, että siulle, sittenhän mie voin soittaa siulle milloin vaan. Ihana setä! Tällaiseen keskusteluun setä ei olisi edes kyennyt kuukausi sitten. . .
Pidetään huoli vanhuksistamme ja toisistamme! Ja puututaan asioihin , eikä anneta periksi!
Koruun purin tämänkin tapauksen ja syntyi Elämänpuu-koru. Vai pitäisikö tämän olla kuitenkin Sukupuu?
Hopeasavi, art clay silver, tiikerinsilmä-kapussi,
