* Rakkaudesta käsillä tekemiseen *


sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Vieras kollipoika etsii kotiaan!

Meillepäin ilmestyi viikko sitten vieras kollipoika. Naapurissa se nähtiin ensimmäiseksi. Meille se ilmestyi perjantaina. Reipas kissa tuli kissaluukkujen kautta sisälle. Omat kolme kollia eivät olleet riemuissaan, varsinkin kun tuo vieras kolli lirutteli merkkauspissojaan olohuoneeseen ja keittiöön. =o/

Tuo vieras kolli on luonteeltaan aivan ihana, reipas, ihmisystävällinen ja rapsutuoksia kerjäävä otus. Kolli on leikkaamaton ja isokokoinen, kaulassa ja nenän ympärillä paljon valkoista, leuka ruskea. Muuten normi harmaakirjaa maatiaiskolli.

Koska kissa oli selvästi kylmissään, eikä meillä ollut paikkaa majottaa sitä, niin veimme sen eilen illalla Perniön Eläinsuojeluyhdistyksen tiloihin.

Kolli on selvästi upea kaveri, toivottavasti omistajakin on ja hakee kissansa kotiin!

Perniön Eläinsuojeluyhdistys löytyy mm facebookista.

He ovat mukana Serlan Hyvä Teko-kilpailussa, jossa 10 eniten ääntä saanut saa 5000 euron rahapalkinnon. Äänestys päättyy tänään, joten jos tunnet eläimet sydämenasiaksesi, niin käythän äänestämässä heitä. He saisivat 5000 eurolla paljon lisähyvää aikaiseksi.

http://campaign.serla.com/localgood_fi/?page=etusivu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti