* Rakkaudesta käsillä tekemiseen *


perjantai 27. huhtikuuta 2012

Leimasimia

Tässä lupaamani leimasinkuvat.

Teimme pari leimasinta ja pääsimme heti kokeilemaan niitä hopeasaveen.

Siivekkäiden ystävänä valitsin valmiskuvan, jossa lenteli perhonen. Toinen kuva oli saniaisesta.

Negatiiviksi muovikalvolle tulostetut kuvat laitettiin kehykseen, geelimäistä liuosta sisältävä pussi päälle ja kansi tiiviisti päälle. Hökötus UV-uuniin, sekunttilaskentaa, käännös ja taas otettiin aikaa. Hökötys uunista ulos. Sen jälkeen leikeltiin, pestiin ja taas uunitetiin ja leimasin oli valmis.

Tällaisen voisi tietysti liimata pleksilasinpalaseen, varsinkin jos sitä käytettäisiin paperiaskerteluun. Hopeasaven kanssa taustaton leimasin toimii paremmin.

Sitten hopeasaven kimppuun ja leimasimien testaus. Toimii!





Tein perhosleimasimesta isomman riipuksen ja jämäpalaan käytin leimasimen kärkiosaa. Käytössä oli 10g hopeasavea.

Ja mitä kaikkea tuolla tekniikalla voikaan tehdä. Persoonallisia tekstityksiä, omia kuvia yms. Sormet syyhyävät päästä kokeilemaan! Kuvankäsittely tässä onkin se kaikkein vaikein pala. Täytyy saada kunnollinen negatiivi aikaiseksi, jotta kuva erottuu kunnolla.

2 kommenttia: