* Rakkaudesta käsillä tekemiseen *


sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Niin moni hopeasavityö odottaa tekemistään

Puodissa on ollut kiireistä, monia yksityiskursseja ja paljon naisenergiaa on ollut liikkeellä. Ja valtavasti kauniita koruja on syntynyt. Niistä ei tietenkään ole yhtään kuvaa. . .



Moni hopeasavityö odottaa lopputyöstämistään ja polttoa. Hitaasti hyvä tulee. En ole vielä oikein päättänyt mitä tuosta sudenkorennosta tulee. Sitten kun tiedän, niin poltan koko poppoon. Sormus ja riipus tulevat olemaan samaan Kevätkukkia-sarjaa, ja siihen olisi tarkoitus ehkäpä tehdä vielä korvakorut.



Jotain valmistakin. =oD Hyvin yksinkertainen juttu, mutta noita on vaan niin hauska tehdä. Sitä on moukaroitu silikonivasaralla, jotta sain siihen vähän luonnetta. . . ;0D




2 kommenttia:

  1. Voi itku, kun unohdin lauantaina tulla hopeasavikurssille! Olen sinne himoinnut jo pitkään. Jatkuvasti on kiire, ettei tahdo mihinkään ehtiä. Vuorokauteen pitäisi saada lisää tunteja, paljon! Ihania juttuja olet taas tehnyt <3

    VastaaPoista
  2. Ei hätää! Ensi kuussa on taas uusi hopeasavikurssi. Tarkempi aikataulu tulee myöhemmin. Lauantaipäivä se kuitenkin on sillä aikaa kuluu 4 tunnista 6 tuntiin, riippuen siitä montako työtä tekee.

    Kuten tuolla yllä näkyy, niin sellaisesta 10g hopeasavipaketista riittää yllättävän pitkälle. Päivi sai lauantaina siitä aikaiseksi 2 sormusta ja lehtiriipuksen. Sormukset ovat normikokoa 18-19, ja aika normileveät. Tietysti jos haluaa tehdä oikein leveän sormuksen, niin siihen saa kaiken 10g kulumaan.

    Kuvien Aulin sormus on tehty 10gsta.

    VastaaPoista