* Rakkaudesta käsillä tekemiseen *


keskiviikko 23. tammikuuta 2013

On kieputettu, väännetty, käännetty, hiottu ja yhdistetty

Vintaj Natural Brass kutsuu ja kiehtoo.








Riipus koottu useammasta eri osasta. Lukon vastakappaleena lintu. Perhonenkin koruun lensi. =o)

torstai 17. tammikuuta 2013

Paha Nuutti pois sen vei

Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois se viepi. Niin tänäkin vuonna.

Pyhät otettiin rennosti, oltiin ja ihmeteltiin, kissat varsinkin. =o)

Arkeen ollaan palattu ja kas kummaa päiväkin on jo niin paljon pidempi. =o)

Koruja on tullut tehtyä, mutta hitaanpuoleisesti kuvattua. Varmasti ainakin toistakymmentä korua on kuvaamatta, puhumattakaan myydyistä koruista. Olisihan se mukava jättää itselle muisto koruista, kun samanlaista ei tule kuitenkaan tehtyä.

Vintaj Natural Brassia ja khrysocollaa. Perhonen taivutettu ja patinoitu vahalla ja sitten hiottu hiomatyynyllä.

Kullan/shampanjanvärisiä kristallihelmiä ja hopeoituja osia. Kristalliriipus irroitettava, joten korua voi pitää pelkkänä helminauhana tai sitten riipuksellisena. Kirkas pakkapäivä, kun auringonpaisteessa kimmeltää jää, mutta aurinko lupaa jo kultaisia lämpiä päiviä. =o)

Kurssilista alkaa olla valmis, mutta siitä lisää huomenna. =o) Ihan uusi materiaalikin on tulossa, siitäkin myöhemmin lisää kunhan loppukuusta olen itse käynyt sitä kurssilla opettelemassa.

Puodissa on valmiskorut  vielä jokusen päivää alennuksessa -20%, sekä muitakin alennuksia löytyy. Tervetuloa!

EDIT Niin tänne piti laittaa kuvia, mutta en onnistu. Mikä täällä on muuttunut, kun koneella olevia kuivia ei voi enää lisätä. Apua! Lisäysvaihtoehtoja on kaikkialta muualta paitsi itse koneelta. HÖH! =o(

Tekstin kuvat löytyvät facebookista, linkki sinne etusivun oikeasta ylälaidasta kuvan alta. . . Vai onkohan täällä bloggerissa vain joku tilapäinen häikkä???

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Korukoplan haaste - inspiroidu kuvasta

Aika kuluu. . . Hyvänen aika!

Tässä viimeinkin korukoplan haasteen kuvat , niin sen edellisen haasteen. . . Koru tuli kyllä tehtyä ajoissa ja kuvattuakin, mutta sitten petti tekniikka.

Itse valitsin alla olevan kuvan, vai valitsiko kuva minut. Mistä sitä aina tietääkään mistä koru ottaa syntyäkseen. =o)

Ja siitä syntyi lumihiutalekoru. Liimasin riipukseen kirkkaita kristalleja. Koruun valitsin kuva mukaisia värejä, hipaus ruskeaa, sinistä ja niiden välimuotoja. Pitkä koru ilman lukkoa, jossa toisen lumihiutaleriipuksen ketju liikkuu vapaasti metallirinkulan läpi jolloin koru on helppo pukea päälle.

Puoti on huomenna maanantaina 31.12.2012 kiinni. Sitten alkaa taas normiarki pyörimään keskiviikosta lähtien. Aukioloajat pysyvät samana. Tulevana talvena on esim. yhteistyöprojekti Muurlan Opiston kanssa, mutta siitä vähän myöhemmin lisää. . . =o)

Tämän myötä Hyvää, onnellista ja idearikasta Uutta Vuotta 2013!












tiistai 13. marraskuuta 2012

Loppuvuoden aukioloajat

Helsingin Kädentaitomessut on nyt käyty, kiitos kaikille osastolla vierailleille. Kiitos kaikista ihanista kommenteistanne!

Loppuvuoden aukioloajat

Ma klo 14.30 - 17.30
Ti klo 14.15 - 17.30
Ke klo 16.30 - 18.30
To klo 14.15 - 17.30
Pe klo 14.15 - 17.30
La klo 10.00 - 15.00

Keskiviikkona pidetään edelleen myöhään auki, jotta te kauempaa tulevat ehditte hyvin ostoksille. =o)

HUOM!


Työ- ja ystäväporukat, vielä löytyy jokunen vapaailta omalle koruntekokurssille. Tulkaa Puotiin viettimään vaikka pikkujouluja glögin ja korunteon merkeissä.

Jos teitä on 6 henkilöä tai enemmän, niin jokainen maksaa vain käyttämänsä materiaalin mukaan.

Puodista voi sitten jatkaa matkaa illanviettoon uudet hienot korut päällä. =o)

Tervetuloa!

torstai 1. marraskuuta 2012

Marraskuussa jo!

Mihin tämä aika häviää???





13.11. klo 17 Unisiepparikurssi

Tehdään unisieppareita riipuksiksi, korviksiksi, sormukseksi ja vaikka sisustuselementiksi.
Erinomainen joululahja.Kurssin hinta12 euroa + materiaalit






Puoti on auki huomenna perjantaina 2.11. klo 12:30 - 17:30. Tervetuloa!






Lauantaina Pyhäinpäivänä 3.11. Puoti on kiinni.

Teen viikonlopuna kylläkin valmisteluja tuleville messuille. Helmipuoti Helmiäinen on Helsingin messukeskuksessa Kädentaitomessuilla 9.-11.11. Tervetuloa!



Osaava Nainen messuilla 2012

Rauhaisaa viikonloppua!







sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Loppuvuoden yleiset kurssit

Tässäpä loppuvuoden yleiset kurssit, yksityiskursseja pidetään noiden lisäksi tarpeen vaatiessa. =o)




Ti 13.11. klo 17.00 - 19.30 Unisieppari
Tehdään unisiepparin mallisia sormuksia, korviksia, riipuksia tai sisustuselementtejä metallilangasta, helmistä ja sulista. Hinta 12 euroa + materiaalit

La 17.11. klo 12 - 15 Riipuksia ja sormuksia UV-hartsilla
Tehdään persoonallisia riipuksia ja sormuksia ja päällystetään ne kestävällä UV-hartsilla. Halutessa käytetään myös kysilakkoja yms. värittämiseen. Hinta 12 euroa + materiaalit

Ma 19.11. klo 17 - 20 Väännetään metallilankaa
Tehdään koruja metallilankaa apuna käyttäen mm. kaulakoruja, riipuksia, sormuksia yms. Hinta 12 euroa + materiaalit

Ti 20.11. klo 15 - 19 Lastenpaja. Tehdään koruja eri materiaaleista Lasten Oikeuksien Päivän kunniaksi. Soveltuu lapsille joilla helmet jo pysyvät käsissä, ja jotka tulevat koruilemaan aikuisen seurassa. Tule lapsesi, kummilapsesi tai kaverisi lapsen kanssa tekemään koruja. Hinta 10 euroa per lapsi sis. tarvikkeet kaula- ja rannekoruun. (mukana oleva aikuinen koruilee materiaalihinnan mukaan, ei perusmaksua). Mukaan otetaan niin monta kuin aina mahtuu istumaan, voit tulla mihin aikaan tahansa klo 15-19 välisenä aikana.

La 24.11. klo 12 - 15 Peruskorukurssi
Opitaan korunteon perusniksit. Opit tekemään vaijerikoruja, sekä vääntämään korupiikkejä. Opit luomaan omia ainutlaatuisia kaula- ranne ja korvakoruja itsellesi tai lahjaksi. Häikäise joulunalusjuhlissa itsetehdyillä koruilla. =o) Hinta 12 euroa + materiaalit.

Ma 26.11. klo 17 - 19 Korvakorukurssi
Opitaan tekemään erilaisia korvakoruja. Hinta 12 euroa (sis materiaalit 2 pariin korvakoruja hopeoiduilla/kuparisilla tai messinkillisillä korvakorukoukuilla)

Ti 27.11. klo 17 - 19 Crystal Clay
Opitaan tekemään persoonallisia riipuksia ja/tai sormuksia kiehtovalla Crystal Clay-massalla. Hinta 12 euroa + materiaalit

La 1.12. klo 12 - 15 Joulupaja
Tehdään joululahjoja (koruja, kirjanmerkkejä, sisustuselementtejä yms) ja koristeita eri materiaaleista. Hinta 5 euroa pajamaksua + materiaalit. Jos tulet ystäväsi kanssa, niin pääsette koruilemaan molemmat samalla 5 euron pajamaksulla. Maksatte lisäksi käyttämänne materiaalin mukaan.

Ma 3.12. klo 16.30 - 20.00 Enkeleitä, enkeleitä
Tehdään enkeleitä lahjaksi tai omaksi iloksi eri materiaaleista, sydänhelmistä, metallilangasta, Premo-polymeerimassasta, Makin´s Clay-massasta yms. Hinta 12 euroa + materiaalit 

La 8.12. klo 11 - 17 Hopeasavesta laadukkaat lahjat
Tehdään hopeasavesta persoonalliset riipukset tai sormus. Hinta 65 euroa + mahdolliset lisäosat (riipuspidikkeet yms). Hinta sisältää 10 g hopeasavea (polton jälkeen 999-hienohopeaa), zirkoniakiviä, ruiskusavea, opetuksen, työkalujen käytön ja polton.

Ma 17.12.  klo 17 - 20 Joulupaja
Tehdään joululahjoja ja koristeita eri materiaaleista. Hinta 5 euroa pajamaksua + materiaalit. Jos tulet ystäväsi kanssa, niin pääsette koruilemaan molemmat samalla 5 euron pajamaksulla. Maksatte lisäksi käyttämänne materiaalin mukaan.

Ti 18.12. klo 16.30 - 20.00 Enkeleitä, enkeleitä
Tehdään enkeleitä lahjaksi tai omaksi iloksi eri materiaaleista, sydänhelmistä, metallilangasta, Premo-polymeerimassasta, Makin´s Clay-massasta yms. Hinta 12 euroa + materiaalit

Tervetuloa!

Ilmoittatumiset (muut paitsi lastenpaja ti 20.11.)
Puotiin
s-postitse helmiainen@luukku.com
puh 044-2611022

tiistai 23. lokakuuta 2012

Heipä hei!

Täällä on viimeinen kuukausi menty vauhdilla. Tässä kuussa oli kahdet messut, Salossa ja Turussa. Lisäksi on ollut paljon kursseja, viime viikolla oli kahdet, sunnuntaina olin lisäksi koruntekokutsut asiakkaan luona, ja maanantaina kävi porukkaa Puodin kurssitilassa yksityiskurssilla. Eli mukavaa haipakkaa on ollut. =o)

Paljon koruja on syntynyt, mutta kuvaaminen on jäänyt. En vain saa tuota iltavaloa riittämään kuviin. =o( Seli, seli, seli. . .

Olen menossa marraskuussa Helsinkiin kädentaitomessuille ja joulukuussa Turkuun joulumyyjäisiin. Joulu on siis jo kovaa vauhtia tulossa. Olen lueskellut jo joululehtiä ja hyrissyt tyytyväisesti. Minä olen ehdottomasti jouluihminen, pidän kaikesta siitä hässäkästä, tuoksuista, kimmellyksistä ja kaikesta mitä jouluun kuuluu. Jopa siitä joulustressistä. =o)

Koruihin on viime aikoina hakeutuneet smaragdinvihreät helmet. Sellaiset oikein syvän vihreät. Ja kurparinvärisiä osia silitän edelleen kovasti. =o)

Iltaisin polttelen kynttilöitä ja silittelen kissoja. =o)

Tässä pikainen päivitys, yritän saada uuden kurssiaikataululista aikaiseksi vielä tämän viikon aikana. Lauantaina 27.10. on hopesaven sormuskurssi, sinne mahtuu vielä. =o) Lisätietoja kurssista löytyy tuosta oikealta.



Reipasta viikkoa!