* Rakkaudesta käsillä tekemiseen *


keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Vintaj-koru - Kevätkukka

Viikot kuluvat vauhdilla, viime viikolla oli 2 korukurssia, tälläkin viikolla on ollut jo 2 korukurssia. Ensi viikolla kursseja on 3. =oD Kohta on tämäkin kuukausi on eletty ja tällä vauhdilla syksy on jo ihan-heti-kohta.




Vintaj Natural Brass osat ovat kutsuneet koruilemaan, ja ihan pakko oli päästä tuon kauniin materiaalin kimppuun. Koruntekosormia syyhyttää kamalasti!


Pari viimeistä päivää meni murehtiessa, ja silloin parasta lääkettä minulle on koruileminen. Vanhin kissa oli poissa kaksi yötä! Kamalaa! Viime yön juoksin parin tunnin välein ulkona huutelemassa. Supikoirien karjunta ja kiljunta oli kamalaa ja sai vilkaan mielikuvitukseni liikkeelle. Kissa on jo iäkäs, lähes 14 vuotias, ja yleensä kotirotta. Eli liikuskelee aina lähistöllä ja nukkuu yöt minun vieressäni. Pelkäsin jo pahinta, mutta tänään se tuli kotiin! Hyväkuntoisena ja selvästi hyvinsyöneenä! Se on siis löytänyt jonkin mukavan täyshoitolan! Sain illalla pojalta viestin, että Onni tuli kotiin. Voi onnea! Sen verran raskasta tuo yöjuokseminen oli minulle, että huomenna illalla ajattelin luvan kanssa laiskotella. . .

Murehtimiskoru:

Kevätkukka
















4 kommenttia:

  1. Kauniit värit korussa ja hienoja nuo metalli/helmiosat. Kissat taitavat seota keväisin vähän vanhempinakin :) Onneksi löysi kotiin.

    VastaaPoista
  2. Kyllä se selvästi on kevätseonnut. Eilenkin juoksi nuorempien kollien kanssa puuhun, ja alas, ja ympäri. . . =oD

    Kyllä on keväällä kova voima! =oD

    Ja minä taidan olla turhan neuroottinen noiden eläinteni kanssa. Mutta kun ne ovat niin rakkaita. . .

    Tuota korua oli kiva tehdä, se on sellainen kaikkea-tähän-koru. On vaijeriosiota, metallilankakieputusta, riipuksen vääntämistä kahdesta kappaleesta yms, yms. Kun ei osaa päättää mitä ja miten, niin tehdään kaikkea ja kaikilla tavoin. . . ;oD

    VastaaPoista
  3. Voi niin rakkaita ne eläinystävämme ovat! Sama huoli kuin lapsista.
    Koru on hurmaava!

    VastaaPoista