Kotiuduin tunti sitten ja riensin ulos ottamaan kuvaa kaulakorusta. Ulkona on sen verran hämärää, joten eihän siitäkää kuvasta hyvä tullut. Mutta kärsivällisyyttä, joskus vielä minäkin saan otettua selviä ja kauniita kuvia. Joskus!
Tässäpä tämä hämärä yritys.
Kyse on siis eilisen rannekorun kaveriksi kaulakoru. Korvikset tulevat sitten joskus. Tiedän, että kunnon kuvaajia ärsyttää huonolaatuiset kuvat ja he ovat sitä mieltä, että jos ei osaa kuvata, niin olkoot laittamatta kuvia kaikkien harmiksi. Laitan kuitenkin. . .
Ja räpsiessäni kuvia oikealta ja vasemmalta, niin paikalle porhalsi meidän ´Vanha Kissa´, eli kissakatraan vanhin, Onni Sulo Armas. Kissa selvästi tuumi, että eikös se riitä kun ´tuo´pyörittelee ja siirtelee noita kiviä kesät läpensä, nyt se jo kuvaa niitä muistoksi pitkää talvea varten. . . Outoja nuo ihmiset, tai ainakin meidän ´Ihmisäiti´.
Vai mitä ihmeellistä täältä kivien joukosta muka löytyy. . . Ei sitten mitään, ja sekunnin päästä katti kiikkuikin jo viereisessä tammessa. Yritin nimittäin saada Onnista kunnon kuvaa, mutta katti oli eri mieltä. . . Kuvittelin, että värikäs Onni on oiva harjoituskappale kuvaamiseen hämärtyvässä illassa. Ei ole.
Kuvaappas tätä jos ehdit, sillä ihan just olen tuolla toisella oksalla ja sitten latvassa ja sitten. . . Kiusa se on pienikin kiusa. Ja kissalla on ikää 13 vuotta. . .
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti