* Rakkaudesta käsillä tekemiseen *


tiistai 10. elokuuta 2010

Vintaj koruilua & muutakin koruilua, Intohimo askartelu-tapahtumassa pistäytymistä ja Puoti-infoa kursseista

Kuten jo aikaisemmin taisin kirjoittaa, niin olen hurahtanut Vintaj Natural Brassiin täysin. Materiaali on kaunista, vanhanaikaisen romanttista ja antaa mahdollisuuden päästää mielikuvituksensa valloilleen.

Tein viikonloppuna tosin ihan muustakin materiaalista pari pitkää kaulakorua ajatuksena, että niitä voisi käyttää vaikkapa avainten roikottamiseen. Materiaalina käytin hopeanväristä korumetallia, jadea, särölasia, kirkasta lasia, howliittia ja kristalllia (ja varmasti jotain muutakin, mitä en juuri nyt muista). En ole muistanut ottaa koruista kuvia, vaan ne ovat Puodissa mallikoruina. Tein yhden kahdenkertaisen rannekorunkin samoista materiaaleista vahvalla magneettilukolla.

Yritän muistaa kuvata nuo jossain vaiheessa.

Kävimme Mulperin Minnan kanssa sunnuntaina pikaisesti Intohimo askartelu-tapahtumassa. Ilokseni huomasin, että Omakoru-tiimikin oli tapahtumassa mukana, ja mukaan ´tarttui´vähän lisää Vintagemessinkiä sekä kivihelmiä. .. Ja niiden käyttöideoita.

Ja niistä inspiroituneena olenkin tehnyt pari Vintaj korua.

Rannekoruun laitoin lempiväriäni, eli vihreää. Eli lasihelmiä, messinkirautalankaa, vintajlukon ja messinkiperhosen, sekä pari pienenpientä kristallia.


Kaulakorun tein isosta jaspishelmestä, parista pienemmästä jaspishelmestä, parista kristallista, vintajhelmihatuista, vintajkettingistä, vintajkoukkulukosta, vintajsudenkorennosta, messinkirautalangasta, vintajperhosesta ja tietysti muutamasta kristallista. Iso jaspishelmi on yllättävän painava. Jaspis on tummanpunainen, ja oikea sävy ei näy kuvassa.



Ja koru lähempää.

Hengähdä hetkeksi - ota aikaa itsellesi - ja koe tekemisen riemu!

Pidämme Puodissa, Annankatu 5, SALO, askartelukursseja seuraavasti:

25.8. Väännämme rautalankaa

- klo 17.30, kesto n 2 tuntia

- hinta 12,00 euroa + materiaalit

01.09. Askartelua lapsille (eskari- ja alakouluikäisille)

- klo 17.30, kesto n 2 tuntia

- hinta 15,00 euroa sisältäen kaiken materiaalin

15.9. Skräppäys

- klo 17.30, kesto n 2 tuntia

- hinta 12,00 euroa + materiaalit (perustarvikkeet, kuten esim kaksipuolinen teippi yms sisältyy hintaan)

22.9. Koruilua Vintaj Natural Brassin tyyliin

- klo 17.20, kesto n 2 tuntia

- hinta 12,00 euroa + materiaalit

Kurssille mahtuu 8 henkeä ilmoittautumisjärjestyksessä.

Varaa paikkasi pikaisesti, jotta varmistat pääsysi!

Varaukset Puotiin, tai puhelimitse (044-7425192), tai sähköpostitse askartelupuoti@mulperi.fi tai helmiainen@luukku.com.

Ja muistathan, että halutessasi tulemme haluamaasi paikkaan pitämään erilaisia askartelukursseja.

Puotiin on tullut maailmalta helmiaarteita, joita olen yrittänyt lisätä hyllyihin. Lisää tuli lasihelmiä, korumetallia, hopeaa, kristallia, avaimenperiä, korvakoruja, ja vaikka mitä. Niistä yritän saada tehtyä mallikoruja. Eikös elämäni olekin ihanaa? Helmipuoti on unelmani, kuten askartelupuoti on ollut Minna unelma, ja olen todella onnellinen siitä kuinka hyvin ihmiset ovat Puotimme löytäneet. Kiirettä pitää, mutta mikä sitä on tehdessä sellaista josta nauttii. Päässä pyörii monta koruideaa, jotka vaativat toteuttamistaan. Huomenna taas jatketaan. Voikaa hyvin!

I have made some jewellery mostly of Vintaj Naturall Brass. I just love that material. My shop got an lovely parcel full of wonderful beads etc. I just love my life. I can now work with beads etc and I´m loving every minute. I just wish that I would have more time, but I will have to manage with those 24 hours a day which we all have. Opening a small shop for jewellery, beads etc has been my dream and now I´m living it. Take care!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti